Sitten kehittyi uskomusjärjestelmä, tulivat oppilauselmat ja astuivat tekojen edelle. Tämä

Alkoi sanojen aikakausi. Ja ankara taistelu oikean opin puolesta. Harhaoppeja karsittiin kovalla kädellä. Paavinvalta eli omaa elämäänsä, ja kansan keskuudessa eli monenlaista uskomusta, joka ei paljoa saanut tukea latinankielisistä teksteistä. Luostarilaitos kehittyi ja säilöi uskon ydintä. Toisaalta oli vaeltaviakin munkkikuntia, jotka nimenomaan kulkivat kansan parissa ja opettivat. Mm. Fransiskus Assisilaisen kohdallakin oli hiuskarvan varassa, ettei tuomittu harhaoppiseksi. Hän kun teki enemmän kuin mietti opinkappaleita.

Uskonpuhdistus käänsi kehityksen uuteen suuntaan, saatiin perustekstit äidinkielellä. Tokkopa sen aikainen Raamattu kuitenkaan vielä kovin paljon muistutti todellista äidinkieltä, Kaanaan kieltä taisi olla. Mutta kuitenkin.

Sitten tarvittiin vielä pitkä aika, valistuksen eli järjen vastaiskut ja toisaalta kansan piiristä syntyneet herätysliikkeet ja paljon muuta ennen kuin päästään nykyaikaan.

Coxin mukaan meidän aikamme on kokenut uskonpuhdistuksen jälkeen kristikunnan suurimman mullistuksen. Cox kutsuu uutta vaihetta Hengen ajanjaksoksi. Oikeaoppisuus jää taka-alalle, tärkeintä on että toimii niin kuin Jeesus opetti. Oikeaoppisuuden sijasta tarvitaan oikeaa elämää. Kristinuskosta on tullut jälleen ruohonjuuriliike, jossa uskotaan, että Pyhä Henki todella toimii.

Ps. Samantapaista kehitystä on nähtävissä maallisessa hallinnossa. On rakennettu monimutkainen ns. demokraattinen järjestelmä, oppirakennelma, joka ei enää tunnu toimivan vaan jossa järjestelmään tukehtunut ihminen etsii suoria vaikutusmahdollisuuksia erilaisten vapaiden ryhmääntymisien kautta.

Tulipas haukattua nyt vähän iso pala. Sulatellaan.

Vaikka Jumala-suhde on ”kokoaikainen” ja vaikka sitä ruokii suht säännöllisesti vuoden ympäri niin tarvetta on vahvistaville ja syventäville jaksoille.

Ihan niinkuin ihmissuhteissakin. Suhde kummasti alkaa elää ihan toisella tavalla, kun on vietetty aikaa yhdessä intensiivisesti.

Tänä kesänä minulla oli mahdollisuus osallistua New Wine –kesätapahtumaan Himoisissa, Jämsän naapurustossa.

New Wine on kansainvälinen verkosto, jonka tarkoitus on uudistaa, tuoda uutta viiniä paikallisille seurakunnille.

Jeesus kyllä varoitti, että vanhat nahkaleilit halkeavat, jos kaataa uutta viiniä niihin. Uusi viini on kaadettava uusiin nahkaleilihin.

New Wine –liike ei varmastikaan toivo, että vanhat seurakunnat halkeaisivat vaan että uuden viini maistelu virkistäisi.

”Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää.” (Luuk 5:39) Mitä tämä sitten on? Tarkoittaako Jeesus sitä, että ihminen on luonnostaan aina uudistumista vastaan? Tiedä häntä.

Uusi viini joka tapauksessa maistui, vaikka nahkani on vanha. Yhtä lailla uskon, että kaikista muistakin hengellisistä kesäjuhlista tullaan kotiin ikään kuin uutta viiniä saaneina.

Olen nähnyt Juha Jokelan Fundamentalisti-näytelmän kaksi kertaa. Ensin Tampereella, nyt Turussa.

Näytelmässä etsittiin edellä mainittuihin kysymyksiin vastauksia, päästiin pintaa syvemmälle monen epätoivoisen hetken ja huutamisen ryydittämänä. Ehkä nämä asiat eivät ylipäänsä aukea kovin hienovaraisella käsittelyllä.

Näytelmän loppupuolella ei-fundamentalisti-pappi toteaa sen jälkeen, kun fundamentalisti-tyttö oli heidän sana- ym. sotansa jälkeen löytänyt tiensä psykiatriseen sairaalaan selvittämään sitä kuka hän oikein on, siis pappi toteaa että

”kun mulle sanotaan, että mä oon saatanan työkalu.. niin niinhän mä itse asiassa olenkin, koska se haudattu raivo on just se saatana ja sen työkalu minäkin oon ihan liian pitkään ollu. Kiitos vaan. Nyt mä en halua enää yhtään missioo. Ei enää yhtään uskonnollista taistelua. Mä haluan käyttää elämäni johonkin muuhun. Mä haluan lähemmäs ihmisiä.”

Siinä kaksi ihmistä oli taistelun jälkeen alkanut löytää jotain olennaista itsestään. Mutta siinä tarvittiin tämä raju törmääminen. Suoja- ym. rakennelmat sortuivat ja ihmisen todelliset vaikuttimet alkoivat löytyä.

Taisteluja ei kannata pelätä uskon alueella.  Totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka (Ps 51:8).

Samaan asiaan ja yhdistelmään törmäsin Kotimaa-lehdessä 14.4.  Oli iso juttu huushollista, joka piti tyhjentää putkiremontin tieltä. Siinä oli tullut mieleen pyytää ammattiraivaajan apua. Todettiin kuinka tarpeen tällainen uusi ammattilainen on meidän nykyisessä tavaranpaljoudessamme.

Sitten siinäkin todettiin, että asia liittyy sopivasti paastoon. Paaston aika on yksinkertaistamista, turhan jättämistä pois, jotta olennainen kirkastuisi.

Jos vaikka se oma paasto keskittyykin nyt tavaran raivaamiseen ja siivoamiseen, ei se minusta ole väärää paastoa. Ihminen on kokonaisuus. Mitä vähemmän on ympärillä huollettavaa tavaraa, sitä helpommin voi mielensä suunnata ylöspäin ja ulospäin, lähimmäisiin. Tai sisäänpäin, oman mielen sisikuntaan.

Sisäänpäin suuntautunut paasto taitaa olla se perimmäinen paasto.

Tulee mieleen Irja Askolan runo kellarista, jonka hyllyt olivat täynnä hillopurkkeja, säilykkeitä (muistoja, purkitettuja tunteita, vihaa ym. mustaa tavaraa…), osa jo homehtunutta. Kuinka hyvää teki, kun putsasi koko kellarin ja antoi kevätauringon hoitaa viimeisetkin hämähäkin seitit.

Edessäni on mytty pestyjä vaatteita. Pyyheliinoja, lakanoita, puseroita, yöpaitoja ym.

Miten se pino tuntuu niin paljon miellyttävämmältä käsitellä kuin mytty?

Siksi että se on hallittu, luokiteltu kokonaisuus. Vaatteet on käsitelty ja lajiteltu. Ne mahtuvat hyllyihin paremmin.

Ne on helpompi löytää ja taas ottaa käyttöön.

Siivoamisesta siis sisäänpäin suuntautuvassa paastossakin voi olla kyse.

Käydään käsiksi mielen kellareihin ja pyykkikoreihin ja tehdään tilaa uudelle!