Hitaasti hyvä tulee, tiedettiin ennen. Viime vuosikymmeninä asia on unohtunut. Kunnes vauhti on ilmeisesti saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen ja synnyttänyt vastavoiman, jo maailmalla levinneen hitauden liikkeen. Nyt siis on trendikästä omaksua hitaampi elämäntyyli. Ja mitä nopeammin sitä parempi!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Viime viikkoina tuntuu, että koko maailmantalouskin on rytinällä kääntynyt hitauden kannattajaksi… (Anteeksi pieni pieni pistely vakavassa asiassa.)

Seurakunnan elämässä on tietty hitaus meikäläistä aina viehättänyt. Silloin kun ei ole ärsyttänyt. Kirkon elämänpiiri onkin mielenkiintoinen sekoitus hitautta ja nopeutta. Kirkon hienosti sanottuna substanssi on usko aina olleeseen ja aina olevaan Jumalaan, mikä luo jo tiettyä rauhallisuutta kirkon olemukseen. Jumala ei ole alati muuttuva, kehittyvä ja kasvava. Hänen sanomansa meille on ollut jo lähes 2000 vuotta kirjoitettuna Raamattuun, eikä se sanoma ole siitä muuttunut.

Missä se nopeus sitten on? Se on siinä, että toimitukset hoidetaan, vaikka olosuhteet voivat heittää häränpyllyä. Jumalanpalvelukset ovat ajallaan, vaikka tekijät olisivat levällään. Hätään vastataan. Isoissa kriiseissä ollaan osaavasti paikalla. Tilanteet hoidetaan. Omassa seurakunnassammekin mission ensimmäiset tilaisuudet hoidettiin rivakasti.

Se että kirkolta saa lypsämällä lypsää kantoja yhteiskunnan pinnalla kuohuviin asioihin ei osoita nopeutta, mutta ehkä oikein positiivisesti ajateltuna nopeuden hallintaa. Ei hätiköidä, uskalletaan antaa aaltojen tasaantua, ja mietitään asia pohjamutia myöten.