Vähän tylsää lainata aikakauslehden kirjaesittelyä. Se on yhtä kuin kirjoittaisi siitä mitä toinen kirjoittaa siitä mitä toinen kirjoittaa.

Mutta kun itse oli ajatellut just päivää ennen samaa asiaa, niin ei voi vastustaa kiusausta tarttua samaan aiheeseen.



Olli Valtonen kommentoi siis lokakuun Askel-lehdessä amerikkalaisen Harvey Coxin teosta kristinuskon kehittymisestä.



Alussa ei ollut sana vaan tekeminen. Kristinuskon kolme ensimmäistä vuosisataa oli enemmän tekemistä, luottamista, kuin sanan viljelyä. (Eipäs sekoiteta evankeliumin Sanaan, Jeesukseen..). Uuden asian levittämiseen tietenkin tarvittiin sanoja, mutta niitä ei käytetty vielä oppirakennelmien luomiseen.

Sitten kehittyi uskomusjärjestelmä, tulivat oppilauselmat ja astuivat tekojen edelle. Tämä

alkoi siitä kun kristinuskosta tehtiin Rooman valtakunnan virallinen uskonto 300-luvun lopulla.

 

Alkoi sanojen aikakausi. Ja ankara taistelu oikean opin puolesta. Harhaoppeja karsittiin kovalla kädellä. Paavinvalta eli omaa elämäänsä, ja kansan keskuudessa eli monenlaista uskomusta, joka ei paljoa saanut tukea latinankielisistä teksteistä. Luostarilaitos kehittyi ja säilöi uskon ydintä. Toisaalta oli vaeltaviakin munkkikuntia, jotka nimenomaan kulkivat kansan parissa ja opettivat. Mm. Fransiskus Assisilaisen kohdallakin oli hiuskarvan varassa, ettei tuomittu harhaoppiseksi. Hän kun teki enemmän kuin mietti opinkappaleita.

 

Uskonpuhdistus käänsi kehityksen uuteen suuntaan, saatiin perustekstit äidinkielellä. Tokkopa sen aikainen Raamattu kuitenkaan vielä kovin paljon muistutti todellista äidinkieltä, Kaanaan kieltä taisi olla. Mutta kuitenkin.

 

Sitten tarvittiin vielä pitkä aika, valistuksen eli järjen vastaiskut ja toisaalta kansan piiristä syntyneet herätysliikkeet ja paljon muuta ennen kuin päästään nykyaikaan.

 

Coxin mukaan meidän aikamme on kokenut uskonpuhdistuksen jälkeen kristikunnan suurimman mullistuksen. Cox kutsuu uutta vaihetta Hengen ajanjaksoksi. Oikeaoppisuus jää taka-alalle, tärkeintä on että toimii niin kuin Jeesus opetti. Oikeaoppisuuden sijasta tarvitaan oikeaa elämää. Kristinuskosta on tullut jälleen ruohonjuuriliike, jossa uskotaan, että Pyhä Henki todella toimii.

 

Ps. Samantapaista kehitystä on nähtävissä maallisessa hallinnossa. On rakennettu monimutkainen ns. demokraattinen järjestelmä, oppirakennelma, joka ei enää tunnu toimivan vaan jossa järjestelmään tukehtunut ihminen etsii suoria vaikutusmahdollisuuksia erilaisten vapaiden ryhmääntymisien kautta.

 

Tulipas haukattua nyt vähän iso pala. Sulatellaan.