Tänä vuonna perusvire oli sama, mikä on varmaan kaikissa yhteiskunnallisissa instituutioissa näinä aikoina. Varat vähenevät… mitä pitäisi tehdä, jotta toiminnot pystyttäisiin hoitamaan.

 

Siinä mielessä olisi kaivannut enemmän tilaa pohdinnalle siitä, mikä seurakunnan työssä on tärkeintä ja miten se tärkein hoidetaan.

Tilaisuuden otsikkona oli arvokeskustelu. Suurin osa ajasta kului sen selvittämiseen, miten taloudellinen tilanne näinä vuosina pidetään ns. hallinnassa.

Se ei kuitenkaan ole seurakunnan ykkösasia.

 

Reaalipoliitikot kyllä joka käänteessä muistuttavat, että ellei ole rahaa, ei ole toimintaakaan.

Ja reaalipoliitikot muistuttavat, että seurakunta on samantapainen yhteisö kuin kunta, joka kerää varansa ja hoitaa sen mukaan yhteiset velvoitteet. Että kunta hoitaa kuntalaisten ns. materiaaliset ja hyvinvointi- tarpeet (määrittely on pakostakin yksinkertaistettu…), seurakunta ns. hengelliset tarpeet.

 

Mikä sitten erottaa seurakunnan muista työyhteisöistä, esim. kunnasta?

Kunnan herra on kunnanjohtaja, mutta seurakunnan herra ei ole kirkkoherra. Siinä on aikamoinen ero. Ja se varmaan näkyy arvoissa, toimintatavoissa ja päämäärissä.

 

Nykyisessä yhteiskunnassa seurakunnan luulisi edustavan markkinavoimien vastavoimia.

Miten se näkyy? Toivoisi sen ainakin arvokeskustelussa näkyvän.

 

Jälkiviisaus on yleisintä viisautta. Ainakin tämmösillä hitailla tyypeillä.