Tämä ns. syntisen rukous tulee mieleen, kun seuraa paikallislehdessä ollutta vilkasta kirjoittelua seurakuntamme asioista.

Piispantarkastus kuumensi keitosta ja se alkoi kuplia. Sopivasti juuri ennen tarkastusta oli lehtiin noussut kaupungin sosiaalityön ja seurakunnan diakoniatyön välinen konflikti.

Asialla ovat julkisuudessa olleet aktiiviseurakuntalaiset ja luottamushenkilöt, lisäksi paikallislehden oma toimitus on tehnyt ihan ansiokkaita juttuja ennen ja jälkeen piispantarkastuksen.

Tavalliset lukijat ovat saaneet nyt siis seurakunnasta kuvan, että työilmapiiri on tulehtunut eli ihmisten välillä tökkii ja että hallinto ei suju eli asioiden hoito tökkii.
Siinä väkisinkin lukija ihmettelee, että kuinka ne voi puhua lähimmäisen rakastamisesta ja muusta kauniista, kun tappelevat keskenään. Kauniilta puheilta menee vähän niin kuin pohja pois.

”Kirkon paikallinen näkyvä ilmenemismuoto (=seurakunta) on se yhteisö, jonka välityksellä Jumala toimii”, todetaan kirkon virallisissa papereissa. Kirkon tehtävää ja rakennetta ajatellen näin tietenkin on. Tai siis pitäisi olla. Siis rakas seurakuntamme on yhteisö, jonka välityksellä Jumala Suomen kirkossa toimii Naantalin alueella…

Seurakunnan työyhteisö luottamusmieshallintoineen ja vapaaehtoisineen on ihmisten yhteisö Jumalan asialla. Se on vaikea yhtälö, mutta toisaalta vapauttava yhtälö. Vaikka yhteisön jäsenet ovat toinen toistensa silmissä huonoja työntekijöitä tai hankalia rakkikoiria, ovat kaikki taivaallisen työnantajan edessä yhdenvertaisia  armon anojia.

Onneksi seurakunta on muutakin kuin työilmapiiriä ja hallintoa. Jatkuvasti autetaan tarvitsevia, kuunnellaan lähimmäisiä, kastetaan, vihitään, haudataan, ollaan yhdessä, vietetään jumalanpalveluksia ja muita hetkiä, jolloin Jumalan henki saa toimia.