Menneellä viikolla oli kirkon järjestämä vaalikeskustelu, jossa kyseltiin puolueiden puheenjohtajilta mm. mikä on pyhää. Pyhän korostaminen omana teemanaan on ollut esillä kirkossa jo kolmatta vuotta.

 
Käsitteiden pohtiminen ajoittain on todella tarpeen. Kirkko on nähnyt paljon vaivaa tälläkin kertaa. On perinpohjaisesti mietitty ja tuotettu tekstiä. Mutta taas on sellainen tuntu, että asiat ovat kuitenkin jääneet pyörimään johonkin sisäpiiriin.
 
Pyhä ei nyt tietenkään ole mikään medialle otollinen teema, mutta kyllä siitäkin olisi voinut kovemmalla äänellä puhua. Se on sana, jonka kautta voidaan selventää paljon asioita. Puoluejohtajienkin kohdalla pyhän määrittely kuvasti erinomaisen hyvin asianomaisen perusarvoja.
 
Toisaalta kirkko on todella ylittänyt mediakynnyksen viime aikoina upeasti. Ei omilla ehdoillaan, mutta kuitenkin teemalla, jota myös on mietitty pitkään ja josta on tuotettu paljon hyvää tekstiä. Teema on tietenkin homous. Ongelmana tässä on vaan se, että kirkon ääni on jäänyt kovaäänisen heittelyn alle. On jääty juupas-eipäs –tasolle, eikä ole päästy pintaa syvemmälle.
 
Niin pyhän määrittely kuin homokysymyskin ovat asioita, jotka liittyvät ihmisen perusarvoihin. Niihin asioihin, joiden varassa oma itse rakentuu.
 

Vaikka kristityn olemassaolon tarkoitus löytyy Jumalan yhteydestä, on näitä perusarvomääritystehtäviä elämän aikana tarjolla ihan riittävästi. Nyt on huomattu, että asiat kannattaa selvittää jo oman terveytensäkin tähden. Ruotsalainen tutkija on löytänyt terveyden tärkeän osatekijän, ns. eksistentiaalisen terveyden. Se on sitä, että olomassaolon tarkoitus on selvillä ja perusarvot punnittu.