Vielä 1940-luvulla naantalilaisilla pikkupojilla oli seikkailukohde vailla vertaa. Luostarikirkon kivijalassa oli kolo, josta pääsi ujuttautumaan kirkon lattian alle. Aaveiden ja aarteiden maailmaan.

Näistä omakohtaisista seikkailuista virisi Rauno Tirrillä muutama vuosikymmen myöhemmin halu kirjoittaa tarina ajoista, jolloin luostari oli uusi ja ihmeellinen ja täynnä elämää. Kirjasta tuli naantalilaisten tämän kesän suosikkilukemistoa. 

Kirjeet ovat sisar Kristiinan ja ”tavallista elämää” elävän lääkäriveljensä välisiä ja niissä seurataan lähes salapoliisiromaanin jännityksellä Kristiinan elämän suuren salaisuuden selviämistä.
 
Elämän olosuhteiden kuvaaminen perustuu hyvinkin tosiasioihin. Sen ajan elämän ns. viitekehys hahmottuu ilmeisen todenperäisesti. Kaikki on totta - paitsi kirjeet ja itse tarina.
 
Alun oveluus kyllä saa monen lukijan ansaan. Näyte kirjeiden alkuperäisestä kielestä on tosi uskottava. Ja tavallaan totta näyteteksti onkin, paitsi että se on peräisin toisesta yhteydestä.
 
Kristinan jännittävä tarina houkuttelee hotkaisemaan koko jutun saman tien. Elämänkaari on hyvin puhdashenkinen, ylevä. Tämä on paljolti seurausta siitä, että kyseessä on viisaasti valittu rakenne: kirjeenvaihto. Eihän ihminen yleensä kirjeisiin pistä mustimpia hetkiään. Ei edes veljelle.
 
Toisaalta hengellisen kehityksen kuvaus on mielenkiintoinen. Kristina oli tiedonhaluinen, mutta nunnien ei sopinut kovasti kysellä. Jöns Budden ”sihteerinä” hän kuitenkin pääsi kopioimaan tekstejä, jotka avasivat hänelle arvoituksiksi jääneitä Raamatun asioita. Budden kääntämistä teoksista (mm. Canterburyn arkkipiispa Anselmuksen tekstejä 1100-luvulta) hän saa selitystä monille kristinopin vaikeille peruskäsitteille. Mitä Jumala on, mitä Poika ja mitä Pyhä Henki. Mitä kolminaisuus tarkoittaa ja miten Aatamin ja Eevan kävi. Ihmisen olemuksesta teksteissä oli todella mielenkiintoinen käsitys.
 
Hyvin merkillisillä uskomuksilla on ihminen ennen saanut tulla toimeen, mutta elipä kuitenkin. Miksi Jumala loi esim. kirput ja täit? Arkkipiispa Anselmuksen mukaan Jumala loi ne omaksi kunniakseen ja ihmisen ylpeyden vuoksi. Kun ne purevat ja tuotavat harmia, ihminen ymmärtää heti, miten surkea ja vähäpätöinen hän itse on, koska ei voita edes pikkuruisia itikoita.
 
Tirri kirjoittaa epilogissan: ”Läpi aikojen … ihminen on pysynyt pohjimmiltaan samanlaisena, yhtä rakastettavana, yhtä raadollisena ja lopulta yhtä yksinäisenä, alastomana ja avuttomana kuoleman edessä. Siinä on ollut ja on edelleen uskonnon lähde, voima ja mahdollisuus.”