Mikäpäs siinä. Kuulostaa hienolta. Viihtyisä kaupunkiympäristö. Kukapa ei nauttisi hyvistä yhteyksistä, kauniista kaduista täynnä shoppailumahdollisuuksia, upeista puistoista, näyttely- ja esiintymistiloista ja lukuisista mielenkiintoisista kahviloista, joihin voi istahtaa katsomaan tyylikkäitä kaupunkilaisia.

Ja mitäpä muutakaan kaupunkiin voi kehittää kuin urbaania, kaupunkimaista ympäristöä!

 

Herkät vastakarvani nousivat kuitenkin heti pystyyn. Mihin jää viides evankeliumi eli Jumalan ihmeellinen luonto?

Tietysti urbanoisoituneen kaupungin ympäristöön, jonne voipi tehdä miellyttäviä piknikkejä.

Ja onhan niitä auringonnousuja ja –laskuja kaupungissakin.

 

No, urbanisoituminen vaan irrottaa ihmisen kummasti luonnon kiertokulusta ja ihmeellisyyksistä. Ja myös sen vaatimasta työstä. Näin kesäisen maalla-asumisen jälkeen asian tajuaa taas hyvin. Luonto antaa ja luonto ottaa ja luonto kasvattaa ja hoitaa.

 

Kaupungissa ihmisen kokemuspiiri rajoittuu ja keskittyy korostetusti ihmiseen. Ihmisen rakentamaan ympäristöön, ihmisen istuttamiin ja kurissa pitämiin puistoihin, kauppojen tyrkyttämiin tavaroihin, passiiviseen vastaanottamiseen. Istutaan konserteissa, löntystetään näyttelyissä, istutaan elokuvissa ja kuppiloissa. Esillä ovat nuoret ja kauniit. Vanhat, raihnaiset ja vähävaraiset pysyvät piilossa.

 

Eihän kaupunki sinänsä paha ole. Ihminen viihtyy yhteisöissä. Eliväthän ne alkuaikojen kristitytkin kaupungeissa, Jerusalemissa, Efesossa, Korinttossa jne... ja Roomassakin, joka oli ihan suurkaupunki. Kuitenkin elämä oli vielä maanläheistä, kotieläimiäkin oli joka nurkassa.

 

Nykyajan urbaani ympäristö teknistyy kovaa vauhtia ja työntää kedot, kalliot ja ojanpenkareet historiaan. Kaikki on päällystettyä, kivettyä. Eivät putkahtele luonnonkukat penkereillä. Istutukset ovat kurinalaisia, helppohoitoisia.

Ja kumma, miten ihminen kasvaa urbaaniin ympäristöönsä, alkaa pitää sitä ainoana oikeana. Jos voikukka sattuu pääsemään johonkin rakoon, niin heti tekee mieli nyhtää pois.

Tämmösiä me olemme. Mutta pitäisiköhän olla varuillaan tämän kehityksen suhteen?

 

Naantalin kirkoissa vietetään luomakunnan sunnuntaita kerran vuodessa eli viidennellä evankeliumilla on vielä oma pieni tilansa. Ainakin nimellisesti.