Kuinka ollakaan. Luin jokin aika sitten TS-Extrasta yhden sortin pioneerista, ammattiraivaajaksi (professional organizer) ulkomailla opiskelleesta suomalaisesta naisesta.

Samaan asiaan ja yhdistelmään törmäsin Kotimaa-lehdessä 14.4.  Oli iso juttu huushollista, joka piti tyhjentää putkiremontin tieltä. Siinä oli tullut mieleen pyytää ammattiraivaajan apua. Todettiin kuinka tarpeen tällainen uusi ammattilainen on meidän nykyisessä tavaranpaljoudessamme.

Sitten siinäkin todettiin, että asia liittyy sopivasti paastoon. Paaston aika on yksinkertaistamista, turhan jättämistä pois, jotta olennainen kirkastuisi.

Jos vaikka se oma paasto keskittyykin nyt tavaran raivaamiseen ja siivoamiseen, ei se minusta ole väärää paastoa. Ihminen on kokonaisuus. Mitä vähemmän on ympärillä huollettavaa tavaraa, sitä helpommin voi mielensä suunnata ylöspäin ja ulospäin, lähimmäisiin. Tai sisäänpäin, oman mielen sisikuntaan.

Sisäänpäin suuntautunut paasto taitaa olla se perimmäinen paasto.

Tulee mieleen Irja Askolan runo kellarista, jonka hyllyt olivat täynnä hillopurkkeja, säilykkeitä (muistoja, purkitettuja tunteita, vihaa ym. mustaa tavaraa…), osa jo homehtunutta. Kuinka hyvää teki, kun putsasi koko kellarin ja antoi kevätauringon hoitaa viimeisetkin hämähäkin seitit.

Edessäni on mytty pestyjä vaatteita. Pyyheliinoja, lakanoita, puseroita, yöpaitoja ym.

Miten se pino tuntuu niin paljon miellyttävämmältä käsitellä kuin mytty?

Siksi että se on hallittu, luokiteltu kokonaisuus. Vaatteet on käsitelty ja lajiteltu. Ne mahtuvat hyllyihin paremmin.

Ne on helpompi löytää ja taas ottaa käyttöön.

Siivoamisesta siis sisäänpäin suuntautuvassa paastossakin voi olla kyse.

Käydään käsiksi mielen kellareihin ja pyykkikoreihin ja tehdään tilaa uudelle!