Livonsaaren myötä Naantali sai yhteisökylän, joka on ”110 % puhdasta unelmaa ja vallankumousta” kuten ovat itse itsensä määritelleet.

 

Yhteisökylän myötä puolestaan Naantali sai uuden asukkaan, joka vaatimattomasti kuvaellen on opettaja, pappi, lähetystyöntekijä, teol.tri, kasvatus- ja koulutuspäällikkö, mutta nykyään kaikkein mieluiten taiteilija.

Tämä sanataiteilija kirjoittaa kirjoja niin aikuisille kuin lapsille, runoilee ja sanottaa musiikkiteoksia, kirjoittaa murrepakinoita, laatii ohjelmakokonaisuuksia ym.

Hän on Irja Aro-Heinilä, joka miehensä Veikon kanssa on syksystä lähtien elänyt eläkepäiviään yhteisökylässä.

 

Meikäläinen on nyt hurahtanut Irja Aro-Heinilän murrepakinoihin, jotka ovat kirjan lisäksi kuunneltavissa cd:llä.

Murre on lapsuudesta tuttua Punkalaitumen murretta.

”Katteeks käy I ja II”ovat tilityksiä lapsen kateuden aiheista aina aikuisen sielun mustiin syöväreihin.

Jokainen löytää sieltä omia kateuden aiheitansa ja voi kun tekee hyvää. Homma toimii kuin rippituoli: kun tunnustaa niin vapautuu.

 

Irja Aro-Heinilä kertoi päässeensä kiinni kateuden voimaan katsellessaan lastenlasten touhuja.

Lapsethan ovat peruskateellisia.

Siinä missä nykylapset ilmaisevat itsensä suoraan, oli ennen vaan pakko pidätellä.

Ei sopinut ilmaista, ei ainakaan huonoja tuntemuksia. 

Mutta nyt oli isoäidillä siis elämä siinä mallissa, että oli jo mahdollisuus antaa lupa tunteilleen  -  ja sieltähän niitä juttuja alkoi tulla…

kolmattasataa katteuren aihetta on jo tunnustettu.

 

Kateus on vanhastaan yksi kuolemansynneistä.

Tämmönen esitunnustajan rooli voisi muuten olla paikallaan muissakin kuolemansynneissä (ahneus, ylpeys, viha, hengellinen laiskuus jne.)

Olisi helpompi päästä asiasta kiinni, kun olisi esilukija ja kun se syntikäsitekin on nykyään alkanut kummasti hämärtyä.

 

Irja Aro-Heinilällä on oma kustantamo: Artbox Irja. Googlesta löytyy.